13.2.1992

Kanne Tammelan kihlakunnanoikeudessa

A on B:lle 3.1.1989 toimitetun haasteen nojalla lausunut, että he olivat avioliittonsa aikana 28.7.1980 tehneet avioeron varalta sopimuksen omaisuuden osituksesta siten, että B:lle tulisi jäämään heidän yhteinen omakotikiinteistönsä irtaimistoineen hänen saadessaan vain henkilöauton. Myöhemmin avioeron jälkeen heidän palattua avioliitonomaiseen yhteiselämään ositussopimus oli yhteisestä sopimuksesta mitätöity. Tämän vuoksi hän on vaatinut, että sanottu ositussopimus julistettaisiin pätemättömäksi ja hänen vahvistettaisiin omistavan yhdessä B:n kanssa Humppilan kunnan Huhdin kylässä oleva Kiila niminen tila RN:o 1:355 ja saman kunnan Koiviston kylässä oleva Kiila niminen tila RN:o 4:24 tai mikäli ositussopimusta ei kokonaisuudessaan katsottaisi pätemättömäksi, sopimusta kohtuullistettaisiin siten, että B velvoitetaan suorittamaan hänelle tasinkona puolet asuinkiinteistön velattomasta arvosta.

Kihlakunnanoikeuden päätös 2.5.1989

A ja B olivat aviopuolisoina 28.7.1980 tehneet sopimuksen avioeron varalta. Heidät oli tuomittu avioeroon 10.9.1980 ja 6.10.1980 he olivat vahvistaneet edellä mainitun sopimuksen olevan välillään voimassa osituksena sekä sitoutuneet olemaan sitä moittimatta.

A ja B olivat myöhemmin avioeron jälkeen palanneet avioliitonomaiseen yhteiselämään, joka oli päättynyt vuonna 1987.

Kihlakunnanoikeus on katsonut todistaja Touko Peltosen kertomuksen perusteella selvitetyksi, että palatessaan avioeron jälkeen avioliitonomaiseen yhteiselämään, A ja B olivat sopineet välillään tehdyn osituksen purkamisesta.

Tämän vuoksi ja koska omaisuuden jaosta ei ollut näytetty muuta sovitun, kihlakunnanoikeus on julistanut A:n ja B:n välillä 6.10.1980 vahvistetun osituksen pätemättömäksi ja vahvistanut A:n omistavan yhdessä B:n kanssa Humppilan kunnan Huhdin kylässä olevan Kiila nimisen tilan RN:o 1:355 ja Humppilan kunnan Koiviston kylässä olevan Kiila nimisen tilan RN:o 4:24.

Turun hovioikeuden tuomio 2.5.1989

Hovioikeus, jonka tutkittavaksi B oli saattanut jutun, on lausunut, että Touko Peltosen todistajankertomuksella oli tosin näytetty, että B oli palattuaan avioeron jälkeen A:n kanssa avioliitonomaiseen yhteiselämään luvannut purkaa heidän välillään 6.10.1980 tehdyn osituksen ja ilmaista purkamistahtonsa hävittämällä ositussopimuskappaleensa tai luovuttamalla sen Peltoselle. B:n sopimuskappaleen oli antanut Peltoselle A B:n ollessa poissa kotoa. Huomioon ottaen osituksen purkamisen merkityksen asianosaisille ei Peltosen kertomuksen perusteella kuitenkaan voitu pitää riittävästi selvitettynä, että B olisi ilmaissut itseään sitovalla tavalla purkaneensa kysymyksessä olevan ositussopimuksen.

Tällä perusteella hovioikeus on kumonnut kihlakunnanoikeuden päätöksen ja hylännyt kanteen.

Kun kihlakunnanoikeuden päätöstä oli muutettu, on A:n vaatimus saada korvausta vastauskuluistaan hylätty.

Perustelut

Osituksen tultua lainvoimaiseksi ei A:lla ja B:llä ole ollut avio-oikeutta toistensa osituksessa saamaan omaisuuteen. Avioliittolaissa tarkoitettuja omaisuussuhteita ei voida palauttaa purkamalla ositus. Osituksen jälkeen voidaan osituksessa saadusta omaisuudesta määrätä vain asianosaisten välisin avioehto- tai luovutussopimuksin. Tällaista sopimusta asianosaisten kesken ei ole tehty.

Osituksessa B on saanut puolisoiden yhteisesti omistamat kiinteistöt ja ottanut vastatakseen kaikista pesän veloista. A on saanut henkilöauton ja vapautunut suorittamasta B:n huoltoon uskotulle lapselle elatusapua. Ositussopimusta ja siihen perustuvaa ositusta, jossa kerrotulla tavalla on sovittu omaisuuden jakamisesta ja B:n velkavastuusta sekä lapsen elatuksesta, ei voida pitää oikeustoimilain 36 § huomioon ottaen A:han nähden kohtuuttomana.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomion lopputulosta ei muuteta. A velvoitetaan suorittamaan B:lle vastauksen antamisesta täällä olleista kuluista 1.200 markkaa 16 prosentin korkoineen Korkeimman oikeuden tuomion antopäivästä lukien.